Mikä on sovellettava laki?
Voinko valita perintööni sovellettavan lain?

Päivitetty: 10/1/2012

Yleistä
Perintöön sovellettava laki määritetään yhdenmukaisesti sekä kiinteän omaisuuden että irtaimiston osalta.

  • Sovelletaan sen maan perintöoikeutta, jossa vainaja asui kuolinhetkellään, jos hän oli asunut siellä vähintään viisi vuotta (tai jonka kansalainen hän oli).
  • Ellei tällaista maata ole, sovelletaan sen maan lakia, jonka kansalainen hän oli.

  • Tästä riippumatta Suomen lainsäädäntöä voidaan soveltaa tilanteessa, jossa:
  • eloonjääneelle puolisolle myönnetään käyttöoikeus yhteiseen asuntoon, ja
  • lapsille ja vainajan puolisolle myönnetään taloudellinen avustus.

Pohjoismaiden kansalaisia koskeva poikkeus
Perintöä koskevan pohjoismaisen sopimuksen jäsenvaltioihin (Islanti, Norja, Ruotsi, Suomi, Tanska) sovellettava laki määritetään periaatteessa siinä maassa, jossa vaina-ja asui vakituisesti kuolinhetkellään.

Sovellettavan lain valinta
Vainaja voi valita jonkin seuraavista laeista:

  • sen valtion laki, jonka kansalainen hän oli kuolinhetkellään
  • tai sen valtion laki, jossa hän asui valintahetkellä (tai sitä ennen) tai kuolinhetkel-lään, tai
  • aviovarallisuussuhteisiin sovellettava laki, jos hän oli naimisissa kuolinhetkellään.