Mikä on toimivaltainen viranomainen?
Kenen puoleen minun pitää kääntyä?

Päivitetty: 10/1/2012

Belgian viranomaiset ovat toimivaltaisia hoitamaan perimystilanteen kokonaisuudessaan, kun vainajan viimeinen vakituinen asuinpaikka oli Belgiassa. Sen sijaan ne eivät ole toimivaltaisia ulkomailla sijaitsevien kiinteistöjen osalta.

Belgiassa perintö lankeaa periaatteessa automaattisesti ilman menettelyitä. Kuitenkin:

  • Tuomioistuin puuttuu asiaan riitaisissa perinnönjakotilanteissa tai joissain sovinnollisissa jakotapauksissa.
  • Notaari laatii perintöilmoituksen, jonka veroviranomaiset vaativat.

Kun vainajalla on avioehtosopimus tai testamentti tai kun hänen omaisuus- ja varallisuustilanteensa on monimutkainen, on suositeltavaa kääntyä perintöoikeuteen ja aviovarallisuussuhteisiin erikoistuneen notaarin puoleen. Perilliset valitsevat vapaasti perintöä hoitavan notaarin. Riitaisessa pesänselvitystapauksessa ja joissain sovinnollisissa selvitystapauksissa (esim. yksi perillisistä on esteellinen), notaarin käyttäminen on jopa pakollista.